Tietoa suolistosyövistä
Suolistosyöpä on yleinen syöpäsairaus
Suolistosyövillä tarkoitetaan paksusuolen- ja peräsuolen syöpiä. Sairausryhmä on kansanterveydellisesti merkittävä, sillä vuosittain suolistosyöpä todetaan noin 2600 suomalaisella. Syövistä vain eturauhas- ja rintasyöpä ovat yleisempiä. Miehillä tautia todetaan eniten 70-75 -vuotiaana ja naisilla hieman iäkkäämpänä. Vaikka suolistosyöpien ilmaantuvuus on tasaantunut, todetaan niitä lähivuosina lukumääräisesti yhä enemmän. Suuret ikäluokat ovat vasta tulossa ikään, missä sairastumisriski selkeästi kasvaa.
Varhain todettu suolistosyöpä on useimmiten parannettavissa
Suolistosyöpä voi alkuvaiheessa olla vähäoireinen ja se todetaan usein vasta, kun leviäminen suolen ulkopuolelle on tapahtunut. Noin puolet potilaista kuolee tautiinsa 5 vuoden kuluessa, mutta paranemismahdollisuudet varhain todetusta suolistosyövästä ovat erinomaiset. Viiden vuoden suhteellinen elossaolo-osuus on suolen seinämään rajoittuneessa, tai sen läpi kasvaneessa taudissa (Dukes A ja B) noin 80 %, kun vastaava osuus paikallisiin imusolmukkeisiin levinneessä taudissa (Dukes C) on 60 % ja etäispesäkkeitä laajemmin tehneessä (Dukes D) vain noin 10 %. Mitä aikaisemmin tauti todetaan, sitä vähäisemmät hoitotoimet myös riittävät. Suolistosyövän seulonnan tavoitteena on löytää syöpä niin varhaisessa vaiheessa, että potilaan paranemismahdollisuudet ovat erinomaiset.
Lisätietoa suolistosyövistä löydät esim. Suomen Syöpäyhdistyksen sivuilta.