Vertaistukiko vatvomista ja vellomista?

Erityisesti miehet hakeutuvat naisia vähemmän vertaistuen tai muun psykososiaalisen tuen piiriin. Miehille vertaistuki-sana voi tuoda mielikuvan vatvomisesta ja vaikeissa asioissa vellomisesta, joka ei heidän näkökulmastaan tuo mitään hyötyä.

Tämä kirjoitus perustuu minun ja kollegoideni tutkimukseen, jossa tutkimme eturauhassyöpään sairastuneiden eläkeläismiesten käsityksiä vertaistuesta.

Moni mies suhtautuu vertaistukeen varauksellisesti. Vertaistuki voi tuntua vieraalta, turhalta tai pelottavalta. Uskon, että syyt tähän varaukselliseen suhtautumiseen löytyvät kulttuuristamme. Länsimainen kulttuuri on pitkään suosinut tietynlaista mieheyttä ja luonut samalla tavoiteltavan miesihanteen. Ihanteessa korostuvat valta, fyysinen voima, taloudellinen menestys, heteroseksuaalisuus, kilpailuhenkisyys ja emotionaalinen pidättyvyys. Tämä ihanne esittää miehen johtajana, joka pärjää itsenäisesti ja hallitsee tilanteita. Se luo normin, jota pidetään tavoiteltavana, vaikka se sulkee pois monimuotoisia tapoja olla mies ja voi aiheuttaa paineita niille, jotka eivät sovi tähän malliin.

Kulttuurimme siis kehottaa miehiä pärjäämään itsenäisesti, näyttämään kovuutta ja kantamaan vastuun yksin. Apua pyytämällä tunnustaa heikkoutensa, ja se tuntuu monista miehistä kiusalliselta – miksi siis kukaan hakeutuisi vertaistuen piiriin?

Tämä ei silti tarkoita, etteikö vertaistuki voisi olla miehille hyödyllistä, kunhan se on vain oikeanlaista.

Tässä tilanteessa toiminnallisuus vertaisten kanssa, kuten harrastusryhmät tarjoavat oivallisen ja helposti lähestyttävän reitin vertaistuen maailmaan.

Tutkimuksemme mukaan miehet arvostivat juuri yhdessä tekemistä. Kuntosaliharjoittelu muiden samassa tilanteessa olevien kanssa oli tapa rakentaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Miehet arvostivat erityisesti sitä, että voimaharjoittelua sai toteuttaa samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa, jolloin ryhmässä vallitsi tietynlainen yhteinen ymmärrys ja yhteys jo lähtökohtaisesti. Liikunnan lomassa syntyi arvokkaita keskusteluja, vertaissuhteita ja ystävyyksiä, joiden toivottiin jatkuvan tutkimuksen jälkeenkin.

Toki toivon, että kulttuurimme pikkuhiljaa vapautuu pitkään vallinneesta yksin pärjäävän ja kokonaisvaltaisesti vahvan miehisyyden ihanteesta, jolloin kaikki saisivat olla haavoittuvaisia sukupuolestaan riippumatta. Mutta sitä ennen kannustan miettimään miehille suunnattua vertaistukea monipuolisemmin. Jos kahvittelut yhdistyksen tiloissa eivät houkuttele miehiä paikalle, suosittelen korostamaan toiminnallisuutta, olipa se sitten liikunta-, sauna- tai peliporukka. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteivätkö miehet hyötyisi ja tarvitsisi vertaistukea, vaan erityisesti siitä missä muodossa sitä on tarjolla.

Mitä tulee sanaan vertaistuki, jättäisin sen pois, jos haluamme tavoittaa miehiä.

Alkup. tutkimus:

Lahti, L., Harju, E., Hakulinen, A., Jones, M., Murtola, T. J., Pietilä, I., & Holmberg, S. (2025). Frames of Peer Support: Perceptions of Peer Support Among Men With Prostate Cancer. Health & Social Care in the Community, 2025(1), 9408124.

(Kuva Vlad D / unsplash.com)