Aikuinen ja lapsi, aikuinen kantaa lasta reppuselässä, molemmat hymyilevät

Lahjoituksesi on tärkeä

Lahjoittamalla sinä olet syöpään sairastuneen ja läheisen tukena – Pienelläkin lahjoituksella on merkitystä!

Haluan osoittaa tukeni
Henkilö mustassa asussa, pitelee ristipistotyötä käsissään

Mitä sinun lahjoituksesi mahdollistaa?

Lahjoittamalla sinä varmistat, että syöpään sairastunut ja hänen läheisensä saavat tukea juuri silloin, kun tarve on suurin.

Me Pirsyssä olemme tukena kaikissa sairauden vaiheissa, niin syöpäepäilyn hetkellä ja hoitojen aikana kuin parantumatonta syöpää sairastavan rinnalla ja läheisen surussakin.

Me tarjoamme erilaisia palveluita sekä sairastuneille että läheisille, aina maksutta. Jotta kukaan ei jäisi yksin, kun syöpä on osa elämää.

Haluan tehdä lahjoituksen

Aikinen ja 2 lasta, lapset puuhailevat ja leikkivät, aikuinen istuu ja pitelee mukia kädessään

Lahjoituksesi on myös konkreettista tukea

  • 40 euroa
    mahdollistaa lapsiperheelle tunniksi siivousta tai lastenhoitoa – jotta perhe jaksaisi vanhemman syövästä huolimatta!
  • 50 euroa
    mahdollistaa syöpään sairastuneelle fysioterpeutin henkilökohtaisen liikunnanohjauksen turvalliseen liikkumiseen ja jaksamisen tueksi!

Esimerkkejä vuodelta 2024

Miten sinä haluaisit lahjoittaa?

Lahjoita MobilePaylla

Lahjoita haluamasi summa MobilePaylla numeroon 48088

Kiitos lahjoituksestasi!

Lahjoita verkossa

Jokainen lahjoitus, pienikin,
on tärkeä!

Tee kertalahjoitus

Merkkipäivälahjoitus

Toivotko, että merkkipäivääsi muistettaisiin
toisenlaisella tavalla?

Tee merkkipäivälahjoitus

Muistolahjoitus

Muistolahjoituksen kautta voitte
kunnioittaa edesmenneen muistoa.

Perusta muistokeräys

Yrityslahjoitus

Tuet sairastuneita ja läheisiä Pirkanmaalla
– ja kannat yhteiskuntavastuuta.

Tee yrityslahjoitus

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoituksen myötä
hyvä jää elämään.

Lue lisää testamenttilahjoittamisesta

Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää