Pirkanmaan Syöpäyhdistys julistaa haettavaksi 100 000 € apurahoja tieteelliseen tutkimustyöhön.

Yhdistyksen strategian mukaisesti apurahat kohdennetaan ensisijaisesti aikuisten syöpäpotilaiden psyykkistä tukea ja kuntoutusta edistäviin tutkimuksiin, myös poikkitieteellisiin tutkimuksiin. Apurahoilla tuetaan Pirkanmaalla tehtävää tutkimustyötä.

Haettavana on yksi 40 000–50 000 € suuruinen apuraha. Muut tutkimus- ja väitöskirja-apurahat myönnetään yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi.

Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat nuoret väitelleet syöpätutkijat sekä väitöskirjojen tekijät.

Väitöskirja-apurahan suuruus on 4 000 euroa ja sen voi saada vain kerran. Väitöskirja-apurahan edellytys on, että hakija on valittu tohtorikoulutukseen.

Hakuaika on 1.7.-31.8.2025 

Apurahaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella. 

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa ylilääkäri Heidi Penttinen (heidi.penttinen@pirsy.fi) viikolla 27 tai 4.8. jälkeen.

 

Ajankohtaista

Anne Lindfors: Järjestöjohtamisen jännitteet, ristiriidat ja paradoksit – Väitöstilaisuus 15.5.2026

Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Anne Lindfors tarkastelee 15.5.2026 tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtamisessa […]

Lue lisää

Haemme uusia vapaaehtoisia!

Pirsyn vapaaehtoisena voit toimia erilaisissa tehtävissä ja tuoda oman erityisosaamisesi järjestömme tärkeään työhön syöpään sairastuneiden ja läheisten hyväksi.

Lue lisää

Kansanterveystieteen opiskelijana Pirsyssä

Kansanterveystieteen opintoihin kuuluu yksi pidempi, kolmen kuukauden harjoittelu, jonka pääsin suorittamaan täällä Pirsyssä.

Lue lisää