Siirry suoraan sisältöön

Kehittäjävapaaehtoinen

Kehittäjävapaaehtoisena toimit Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen Asiakasraadissa. Asiakasraadissa saat mahdollisuuden kertoa kokemuksiasi ja näkemyksiäsi ja siten osallistua yhdistyksen perustehtävään - syövän aiheuttamien huolten ja haittojen vähentämiseen. Asiakasraadin toimintaan osallistuu myös yhdistyksen työntekijöitä. Asiakasraadissa käsitellyt asiat huomioidaan yhdistyksen palveluiden kehittämisessä ja päätöksenteossa.  

Sinulla voi olla kokemusta omasta tai läheisen syövästä, mutta se ei ole välttämätöntä. Kehittäjävapaaehtoisena voit hyödyntää myös esimerkiksi viestintään, markkinointiin, asiakaspalveluun, palvelumuotoiluun, vapaaehtoistoimintaan tai johtamiseen liittyvää osaamista. Osaaminen voi olla kertynyt työn, koulutuksen, harrastusten tai elämäntilanteen pohjalta. Sinulla ei tarvitse olla omaa kokemusta Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen palveluista.  

 Kehittäjävapaaehtoisena toimiminen edellyttää, että  

  • haluat kehittää syöpään sairastuneiden ja läheisten palveluita asiantuntemustasi tai kokemustasi hyödyntäen 
  • sinulle on mieleistä toimia ryhmän jäsenenä 
  • sitoudut toimimaan yhdistyksen arvojen ja vapaaehtoistoiminnan periaatteiden mukaisesti   

Toivomme osallistumistasi asiakasraatiin 1–2 vuoden ajaksi. Kasvokkaisia tapaamisia on 4-5 kertaa vuodessa.

Tarjoamme mielekästä sisältöä vapaa-aikaan ja mukavan porukan, jossa voit toimia yhdessä työntekijöiden ja toisten vapaaehtoisten kanssa. Taustatukenasi on asiantunteva järjestö, jossa saat tehtävääsi tukea ja ohjausta.