Siirry suoraan sisältöön

Sureville

Olemme surevien läheisten tukena syöpäsairaan kuoleman jälkeen. Saatamme läheisiä askel kerrallaan elämään ilman menehtynyttä ja autamme elämään surun kanssa. Sairastamiseen, omaishoitajuuteen, luopumiseen, saattohoitoon, kuolemaan ja suruun liittyvistä asioista ja kokemuksista on hyvä keskustella joko yksilövastaanotolla asiantuntijan luona tai samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Jos suru koskettaa lapsia, autamme lasten lähiaikuisia tukemaan heitä.

 

Keskusteluajat

Suru ei ole työtä, jonka voi suorittaa vaan kokemus, jonka kanssa eletään. Jokaisen suru on omanlainen ja menetyksellä on omanlaisensa merkitys jokaiselle läheiselle.

Asiantuntijamme ovat surussa tukenasi, kun kuka tahansa läheisesi on menehtynyt syöpään. Maksuttomilla keskusteluajoilla pysähdymme yhdessä surun ja menetyksen kokemuksen äärelle, mietimme keinoja arkipäivän selviytymiseen sekä tuemme jaksamista sekä toivon ja voimavarojen löytymistä.

Varaa aikasi nettiajanvarauksen kautta tästä >> tai soita p. 03 2499 200.

 

Lapsiperheiden palveluseteli

Palveluseteli on suunnattu perheiden arjen ja vanhempien jaksamisen tueksi. Sitä voi hakea myös siinä tilanteessa, kun lapsiperheen vanhemman syöpään menehtymisestä on enintään 12 kk. Lue lisää palvelusetelistä täältä >>

 

Sururyhmä puolisonsa tai kumppaninsa menettäneille lapsiperheiden vanhemmille

Huom! Olemme muuttaneet kokoontumisajankohtaa – tutustu uusiin tietoihin!

Sururyhmä tarjoaa tiedon ja keskustelun kautta tukea surun käsittelyyn ja sen kanssa elämiseen. Ryhmässä pohdimme yhdessä mm. menetykseen liittyviä tunteita, jaksamisen keinoja, lasten tukemista ja arjen rakentamista, eteenpäin kantavia muistoja, luopumista, toivoa ja kiitollisuutta. Lisäksi vertaistuelliset keskustelut usein lieventävät yksinäisyyttä, kun kuulee muidenkin samankaltaisissa tilanteissa olevien perheiden kokemuksista ja selviytymiskeinoista.

Ryhmä on tarkoitettu lapsiperheiden vanhemmille, joiden kumppani on menehtynyt syöpään ja edessä on uuden arjen rakentaminen yhden tai useamman alaikäisen lapsen kanssa.

Ryhmään voi hakea, kun kumppanin kuolemasta on kulunut aikaa noin 3-18 kk ja kun kokee tarvetta saada asiantuntijoilta tukea ja tavata toisia samankaltaisessa tilanteessa olevia. Ryhmä ei sovellu akuutissa kriisissä tai välittömästi menetyksen jälkeen. Näissä tilanteissa tarjoamme yksilötukea.

Maksuton ryhmä kokoontuu viisi kertaa, kerran viikossa:

to 16.11.-14.12.2023 klo 17.00-19.00 (seurantatapaaminen alkuvuonna 2024)

Pirkanmaan Syöpäyhdistys, Hämeenkatu 5 A, 7. krs Tampere

Huom! Hakuaika 28.8.-27.10.2023. Ilmoittautumis- ja hakulomakkeet ovat täytettävissä kunkin tapahtuman/kurssin kohdalla ilmoitetun ajan.

Jätä hakemuksesi tästä >> tai soita p. 03 2499 200

Kaikille hakijoille annetaan päätös tiedoksi hakuajan päätyttyä.

 

Syöpään menehtyneiden muisteluhetki Pyhäinpäivänä

Tule hiljentymään urkumusiikin ja runojen äärelle ja muistelemaan syöpään menehtynyttä läheistäsi.

Tilaisuus päättyy kynttilöiden sytyttämiseen kirkon pihalle, joten otathan mukaan ulkokynttilän läheisesi muistamista varten.

la 4.11.2023 klo 16.00-17.00

Finlaysonin kirkko, Puuvillatehtaankatu 2, Tampere

 

Hyödyllisiä linkkejä

Tietoa-osiosta löydät mm. muistilistoja läheisen kuoleman jälkeen hoidettavista asioista. Lue lisää täältä >>

 

***

Pirsyssä käynnistyi keväällä 2021 Elämän loppuvaiheessa olevien ja surevien tuen kehittämisprojekti, joka jatkuu vuoden 2023 loppuun asti. Projektissa kartoitetaan parantumatonta syöpää sairastavien ja elämän loppuvaiheessa olevien tilanteita ja tuen tarpeita, myös läheisiltä. Lisäksi kartoitetaan surevien läheisten tilanteita ja tuen tarpeita. Kertyneen tiedon pohjalta muotoillaan asiantuntijapalveluita, jotka tarjoavat psykososiaalista tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen. Asiantuntijapalveluita täydentämään on kehitetty vapaaehtoistoimintaan perustuvaa saattohoidon tukihenkilötoimintaa läheisiä varten.

***