Kun selaan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen menneitä blogitekstejä, toistuu usein yksi sana: yhdessä. Kirjoitan Pirsyn sivujen hakukenttään tämän sanan ja löydän 63 osumaa. Tämä kertoo mielestäni siitä, mikä on Pirsyn toiminnan yksi tärkeimmistä lähtökohdista – yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys näkyy Pirsyssä monella tavalla; historiaa tutkiessa ihailtavaa oli huomata, että myös Pirsyn rahoituksessa näkyy vahvasti yhteisöllisyys, ja varat on läpi historian käytetty yhteisen hyvän puolesta.

Ilman ihmisiä ei ole yhdistystä

Kun Pirkanmaan Syöpäyhdistys täytti 30 vuotta, yhdistyksen silloinen hallituksen puheenjohtaja Yrjö Silo kirjoitti seuraavasti:

“Pirkanmaan Syöpäyhdistys on toiminta-aikanaan (30 vuotta) käyttänyt omia varoja syöväntorjuntatyöhön nykyrahanarvon mukaan laskettuna noin 10 miljoonaa markkaa. Tämä varsin kunnioitettava rahamäärä on pitkälti vapaaehtoisin voimin kerätty monista lähteistä ja myös pienistä puroista. Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen jäsenten epäitsekäs, vapaaehtoinen työ sekä ystävien ja tukijoiden apu on innoittanut yhdistyksen toimintaa ja tehnyt mahdolliseksi tähän astiset saavutukset. Tämän kaltainen humanitäärinen tuki auttaa vastaisuudessakin taistelussa syöpätauteja vastaan.”

Tämä herätti ainakin itsessäni monia ajatuksia. Ensinnäkin 10 miljoonaa markkaa syöpätyöhön ensimmäisen 30 vuoden aikana. Kunnioitettava määrä, kuten tässäkin todetaan. Suurin osa näistäkin on keräysvaroja, joilla on saatu aikaan merkittäviä edistysaskelia.

Toisena ajatuksena haluan nostaa sen, miten tämä Silon lausunto osoittaa, että läpi historian yhdistyksessä on arvostettu jokaista jäsentä, vapaaehtoista ja muulla tavalla toimintaa tukevia ihmisiä. Kuten Yrjö Silo tuo ilmi: ihmiset, jäsenet ja tämä yhteisöllisyys ovat toiminnan innoittajia ja edellytys sille, että yhdistyksen tekemät saavutukset ovat olleet mahdollisia. Nämä samat ajatukset ovat edelleen yhdistyksen kantava voima: ilman ihmisiä ei ole yhdistystä.

Yhdistys on toiminut yhteiskunnassa yhteisen hyvän puolesta, edistämässä sellaisia asioita, joihin yhteiskunta ei vielä silloin ole vastannut. Pirkanmaalla muun muassa syövän ennaltaehkäisy, varhainen toteaminen ja hoito olisivat edistyneet paljon hitaammin ilman tätä vapaaehtoisin voimin tehtyä työtä ja lahjoituksia.

Tarkoitus ei ole ollut, eikä ole, kilpailla esimerkiksi terveydenhuollon kanssa, vaan täydentää sitä.

Uusia toimintamuotoja on kehitetty ja kehitetään aina vanhojen siirtyessä toisaalle. Tämä on myös yksi tärkeä huomio sille, miksi järjestöt ovat myös tulevaisuudessa tarpeellisia.

Jokainen tuen osoitus hyvän puolesta on merkityksellinen

Mitä tulee varainhankintaan, mielenkiintoista oli huomata, että vaikka yhdistys ei ole saanut toimintaansa rahallista tukea valtioilta, on silti alusta asti nähty hyvin tärkeänä, että varat “syöväntorjuntatyöhön” on hankittava tavalla tai toisella ja varainhankintaan on osallistuttu laajalti ympäri Pirkanmaata.

Pirsyssä on alkuaikoina tehty ovelta ovelle keräystä. Yhdistys koulutti kerääjiä ja keräyksissä oli kerrallaan jopa 350–500 keräjää. Kerääjät olivat yhtä lailla nuoria, vanhoja, opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä kuin työssäkäyviäkin. Osaltaan hauskojakin nostoja keräyksistä ovat sairaanhoito-opiston opiskelijoiden keräys viinakauppojen edessä sekä se, että Ilves ja Tappara antoivat kierrättää keräyslippaita paikallisotteluiden katsomoissa.

Itse järjestettyjen keräysten lisäksi Pirsy on useana vuonna osallistunut valtakunnalliseen Estä syövän eteneminen -kampanjaan. Muun muassa vuonna 1990 kyseinen keräys tuotti Pirkanmaalla 2,6 miljoonaa markkaa ja keräykseen osallistui jopa 3 000 ihmistä. Varoja kerättiin paitsi kolehdeilla ja lippailla, myös monenlaisilla erilaisilla tempauksilla eri Pirkanmaan kunnissa.

Pirsyn rahoituksesta voidaan sanoa, että läpi historian on pätenyt sanonta “pienistä puroista kasvaa iso joki”. Tämä koskee niin jäsenmaksuja kuin erilaisia lahjoituksia. Jäsenmaksu ei ole suuri, mutta sen merkitys on sitäkin suurempi ja lahjoitusten osalta sillä ei ole ollut eikä ole väliä lahjoittaako euron, kymmenen, sata vai tuhansia, sillä jokainen lahjoitus merkitsee. Tärkeän pohjan toiminnalle luovat myös testamenttilahjoitukset.

Pirsyssä pienet purot ovat todella luoneet ison joen.

 

Kirjoittaja on Roosa Tuomarla, Pirsyssä korkeakouluharjoittelussa oleva opiskelija.

Ajankohtaista

Pirsy 75 – Yhdessä yhteisen hyvän puolesta

Tiesitkö, että Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toiminta pohjautuu omaan rahoitukseen, eikä ole riippuvaista valtion avustuksista?

Lue lisää

Tays Syöpäkeskuksen potilasraati hakee uusia jäseniä

Millaisia syövänhoidon palveluja tarvitaan? Miten potilaiden olisi mahdollisimman helppo käyttää palveluja?

Lue lisää

Kymmenen vuotta Pirsyssä

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt haaste jakaa kuvia ja kertoa elämästään vuonna 2016.

Lue lisää