Oma rehellinen ensireaktioni tähän oli: mikä lääkintävoimistelija ja mitä ihmeen lääkintävoimistelupalveluita? No selitän tämän tiedonpuutteen sillä, että lääkintävoimistelijan ammattinimike on vaihtunut fysioterapeutiksi jo ennen kuin olen itse edes syntynyt.

Liikuntaa läpi vuosikymmenten

Pirsyssä on tarjottu jo 1980-luvulla niin kutsuttuja lääkintävoimistelupalveluita maksuttomasti. Tällöin lääkintävoimistelijat ohjasivat yhdistyksessä voimisteluryhmiä syöpään sairastuneille. Ryhmävoimistelu järjestettiin yhdistyksen kerhotiloissa ja eri syöpätyyppejä sairastaville pyrittiin järjestämään omia ryhmiä.

Tarina ei täysin kerro sitä, mitä ryhmävoimistelu on pitänyt sisällään, mutta yleisesti historiassa lääkintävoimistelu on fysioterapiaan verraten voinut kattaa esimerkiksi lihasten vahvistamiseen tähtääviä liikkeitä sekä liikkuvuusharjoittelua. Lääkärin lähetteellä sai yhdistyksessä myös yksilöllistä voimistelunohjausta.

Lisäksi jo useilla Pirsyn silloisilla sopeutumisvalmennus- ja virkistyskursseilla on ollut ohjattua liikuntaa.

Pala palalta liikunnan merkitys osana yhdistyksen toimintaa on kasvanut. 2000-luvulle siirryttäessä yhdistyksen palvelutarjonnasta löytyi useina vuosina muun muassa allasvoimistelua, pilatesta, venyttelyä, hyvän mielen lenkkejä ja kuntopiiriryhmiä.

Nykypäivänä liikunta on yksi Pirsyn keskeisiä toimintamuotoja ja yhdistys tarjoaa niin liikuntakursseja kuin yksilöllistä liikunnanohjausta maksuttomasti.

Pirsyssä yksilöllistä liikunnan ohjausta tarjoava syöpää sairastavan fysioterapiaan erikoistunut Martti Rajala kertoo, että liikunnan ohjaukseen voi periaatteessa tulla kuka vain, kenellä on diagnosoitu syöpä, riippumatta siitä, missä vaiheessa hoidot ovat:

– Liikunnanohjaus kannattaa erityisesti silloin, jos hoitoihin liittyy väsymystä tai voimattomuutta ja liikkuminen on vähentynyt aiemmasta, Martti Rajala kertoo.

Oikein säännöstellystä liikunnasta on aina hyötyä

2010-luvulla on määritelty, että Pirsyn liikuntaryhmät auttavat huolehtimaan omasta terveydestä ja toimintakyvyn ylläpidosta. Tämä pätee edelleen, mutta nykypäivänä tietoa liikunnan hyödyistä syöpään sairastuneelle on entistä enemmän. 

– Liikuntaa kannattaa harrastaa ennen hoitoja, hoitojen aikana ja niiden jälkeen. Oikein säännöstellystä liikunnasta on aina hyötyä. Liikunta voi muun muassa vähentää väsymystä, kipuja, tehostaa hoitojen vaikuttavuutta, palauttaa liikkuvuutta ja voimaa sekä parantaa elämänlaatua. Uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti ja se vahvistaa käsitystä liikunnan merkityksestä sairastuneen elämänlaadun kohentajana. Tutkimusten myötä on muun muassa huomattu, että liikunta pienentää lymfaturvotusriskiä sekä todennäköisyyttä sairastua uudelleen. Lisäksi liikunta saattaa voimistaa solunsalpaajahoitojen ja sädehoidon vaikutusta. Liikunta myös haittaa syöpäsolujen toimintaa monin eri tavoin, Martti avaa. 

Historiassa tieto syöpäpotilaiden liikunnasta on ollut rajallisempaa, jolloin siihen saattanut liittyä monenlaisia uskomuksia. Vaikka nykypäivänä tietoa on paljon, voi silti sairastuneella olla liikuntaan liittyviä huolia tai pelkoja. Näidenkään kanssa ei tarvitse jäädä yksin. 

– Useimmat liikunnanohjaukseen tulevat pohtivat sitä, mitä voisivat ja saavat tehdä. Jotkut ovat huolissaan omasta jaksamisestaan tai mahdollisuuksistaan elää elämää kuten ennenkin. Hyvin harvalla on onneksi enää ajatusta siitä, että liikunta olisi jotenkin vaarallista. Huolia ja pelkoja voidaan myös käsitellä osana liikunnanohjausta, Martti kertoo. 

Jokaiselle jotakin

Liikunnanohjauksessa huomioidaan aina asiakkaan tilanne ja tarpeet, joiden pohjalta ohjelma räätälöidään jokaiselle yksilöllisesti. 

– Syöpään sairastuneen harjoitusohjelma on perusperiaatteiltaan ja rakenteeltaan samanlainen kuin kaikkien muidenkin. Sairastuneen ohjelmassa kuitenkin huomioidaan myös itse sairaus, sen hoidot sekä näiden kehoon aiheuttamat muutokset. Esimerkiksi leikkausarvet voivat rajoittaa liikettä, sädehoito voi vaikuttaa jaksamiseen ja solunsalpaajat saattavat heikentää tasapainoa. Siksi kysyn, onko saaduista hoidoista ilmennyt jotain haittavaikutuksia. Monia haittoja voidaan liikunnan avulla helpottaa, Martti selkiyttää. 

Martin summaus liikunnanohjauksesta alleviivaa sitä, että tärkeintä on löytää jokaiselle syöpään sairastuneelle juuri itselle sopiva tapa liikkua: 

– Loppujen lopuksi harjoitusohjelmassa korostuvat asiakkaan omat toiveet ja tavoitteet. Ne luovat pohjan kaikelle muulle. Minulle kohtaamisissa tärkeintä on se, että asiakas motivoituu liikkumaan ja liikunnasta muodostuu rutiini. Silloin liikunnasta on suurin hyöty. 

Yksilöllisen liikuntaohjauksen lisäksi Pirsyssä on mahdollista käyttää yhdistyksen kuntosalia aukiolojen puitteissa ilmaiseksi sekä osallistua maksuttomille ryhmämuotoisille liikuntakursseille. Esimerkiksi tänä keväänä on järjestetty miesten liikuntaryhmä, allasjumppa, jooga ja tanssiliiketerapeuttinen kurssi. 

Pirsyn tarjoamissa liikuntapalveluissa on monipuolisesti otettu huomioon sekä yksilöllisyys että ryhmässä liikkumisen hyödyt. Jotta jokaiselle löytyisi jotakin.

 

Kirjoittaja on Roosa Tuomarla, Pirsyssä korkeakouluharjoittelussa oleva opiskelija.

Ajankohtaista

Pirsy 75: Lääkintävoimistelupalveluista yksilölliseen liikunnanohjaukseen

Tiesitkö, että Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä on työskennellyt lääkintävoimistelijoita, jotka ovat tarjonneet yhdistyksessä lääkintävoimistelupalveluita?

Lue lisää

Miksi niin moni 30–35-vuotias jättää kohdunkaulan syövän seulonnan väliin?

Moni meistä tietää, että kohdunkaulan syövän seulonta on olemassa, mutta silti suuri joukko 30- ja 35-vuotiaita jättää mahdollisuuden huomioimatta.

Lue lisää

Yhdessä kohti paikallisempaa Pirsyä!

Hyvä lukija, muistatko vielä miten tutustuit Pirsyyn?

Lue lisää