Järjestöjohtajat kohtaavat työssään paradokseja
Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on Suomessa perinteisesti ollut tärkeä asema julkista sosiaali- ja terveysjärjestelmää täydentävinä toimijoina. Erityisen tiivis yhteys julkisen sektorin kanssa on potilas- ja kansanterveysjärjestöillä, joiden johtamista tutkin väitöskirjassani.
Jännitteet, ristiriidat ja paradoksit
Tutkimuksessani tarkastelen järjestöjohtamiseen liittyviä jännitteitä, ristiriitoja ja paradokseja. Järjestöjen johtajat kohtaavat työssään monenlaisia toiveita ja vaatimuksia, joita esittävät muun muassa sairastavat, jäsenet, yhdistyksen hallitus, julkinen terveydenhuolto, poliittiset päättäjät, rahoittajat ja yhteiskunta. Nämä odotukset ovat usein ristiriitaisia. Esimerkiksi kohderyhmän edustajat saattavat toivoa kokoontumismahdollisuuksia ja virkistymistä raskaan arjen keskellä, hyvinvointialue omien palveluidensa ammattimaista paikkaamista ja yhdistyksen hallitus puolestaan näkyvää vaikuttamistoimintaa.
Ristiriidoista voi muodostua paradokseja. Paradokseissa kaksi vastakkaista asiaa on totta yhtä aikaa. Monet tutkimukseni paradokseista liittyvät järjestöjen rahoitukseen. Esimerkiksi byrokratian paradoksissa rahoittajat vaativat avustusten menevän suoraan kohderyhmää hyödyttävään toimintaan, mutta avustuskriteereissään edellyttävät yhä lisääntyvää hallinnollista työtä. Poliittiset päättäjät vaativat sekä hallinnon ja ”paperinpyörityksen” vähentämistä että tarkempaa raportointia ja valvontaa varojen käytöstä.
Vaativaa ja arvopohjaista johtamista
Viime aikoina julkisuudessa on käyty kovaa keskustelua sote-järjestöistä ja niiden johtajista. Tässä keskustelussa tuntuu välillä unohtuvan, että järjestöt ovat työpaikkoja siinä missä muutkin. Väitöstutkimukseni mukaan järjestöjä johdetaan ammattimaisesti ja arvopohjaisesti. Järjestöjohtajat eivät ole uraorientoituneita, vaan heille tärkeintä on kohderyhmän hyvinvointi ja järjestön toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus. He kiinnittyvät enemmän järjestöihin kuin johtamiseen ja ajoittain häivyttävät johtamisrooliaan.
Johtaminen on keino saavuttaa organisaation tavoitteet. Tutkimuksessani ei olekaan lopulta kyse johtajista, vaan siitä, että järjestöjen työntekijät ja vapaaehtoiset voivat parhaalla mahdollisella tavalla olla varmistamassa, ettei kukaan apua tarvitseva jää yksin. Sitä varten järjestöt ovat olemassa, toivottavasti myös tulevaisuudessa.
Anne Lindforsin sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitöskirja Järjestöjohtamisen jännitteet, ristiriidat ja paradoksit potilas- ja kansanterveysjärjestöjen johtajien kertomana tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 15.05.2026 klo 12 alkaen, paikkana on Pinni B, luentosali 1096 (Kanslerinrinne 1).
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-4531-0
Kuva: Laura Tammisto
