Testamenttilahjoitukset mahdollistavat sen, että meillä työskentelee 14 asiantuntijaa muun muassa sairaanhoidon, onkologian, kriisityön ja kuntoutuksen osaamisaloilta. Työn tukena toimivat myös vapaaehtoiset. Pystymme monipuolisesti tukemaan syöpää sairastavia ja läheisiä.

Palveluseteli oli todella iloinen yllätys ja siivousapu tuli tarpeeseen. Tällä on meille iso merkitys! – Asiakaspalaute

Syöpä ei katso ikää ja se voi osua myös lapsiperheeseen. Sairastuipa syöpään sitten lapsi tai vanhempi, olemme tukena. Myönnämme hakemusten perusteella palveluseteleitä siivoukseen tai lastenhoitoon. Työntekijämme ohjaavat tarjolla olevien palveluiden saamisessa. Meiltä on saatavilla myös perheterapeutin palveluita.

Oli lottovoitto, että pääsin tänne keskustelemaan. Näytit valoa polulleni! – Asiakaspalaute

Jokaisen syöpään sairastuneen ja läheisen tilanne on yksilöllinen. Siksi meillä on saatavilla esimerkiksi keskustelutukea, liikuntaneuvontaa tai apua työelämään palaamisessa. Palveluita tarjoamme joko toimistollamme, verkossa, puhelimitse tai kotikäynteinä.

Tällaisia kursseja ja tukihenkilöitä tarvitaan. Rankalla hetkellä oli hyvä huomata, että myös läheisiä kannatellaan. Syöpä koskettaa koko perhettä. – Asiakaspalaute

Kriisikeskusteluun pääsee samana tai seuraavana arkipäivänä. Elämän loppuvaiheessa tuemme niin syöpää sairastavaa, kuin läheisiä. Kuoleman jälkeen olemme mukana läheisten surussa.

Tarve tutkimusrahoitukselle on suuri, joten olipa tuen määrä mikä tahansa, voi se olla omalta osaltaan synnyttämässä merkittävää ja tuloksellista toimintaa. 

Testamenttilahjoitusvarat mahdollistavat myös pirkanmaalaisen syöpätutkimuksen tukemisen apurahoin.  Vuonna 2021 jaoimme 100 000 euroa apurahoja, suurimman summan sai professori Teemu Murtolan liikunnan vaikutusta syöpälääkehoitoon käsittelevä tutkimus. 2000-luvulla olemme jakaneet apurahoina yli puoli miljoonaa euroa. Lue lisää täältä >>

Kiinnostaako testamenttilahjoituksen tekeminen?

Lue lisää testamenttilahjoittamisesta täältä >>

Ajankohtaista

Hevoskaveripäivä: Hengähdyshetkiä hevosten ja vertaisten seurassa

Turpa toisensa jälkeen ojentui uteliaasti kohti laitumen laidalle saapuneita nuoria. Uudet hevoskaverit olivat meitä vastassa ennen kuin ehdimme kunnolla edes tervehtiä niitä.

Vakavan sairauden keskellä ei tarvitse jäädä yksin 

Keskustelumahdollisuus on kullan arvoinen.

Syöpä ja työ: Voisiko kuntoutustuki tuoda lisäaikaa, kun työkyky ei ole ennallaan?

Onko vielä oikea aika palata työhön?