Syöpädiagnoosin saaminen

Heidi Penttinen

Heidi Penttinen

”Sinulla on syöpä”, on varmasti yksi pelottavimmista lauseista, minkä ihminen voi kuulla. Tuo lause muuttaa ihmisen elämän kokonaan, eikä ole yhdentekevää, kuinka asiasta kerrotaan.

Opetin pari vuotta lääketieteen kandidaateille, kuinka huonot uutiset kuuluisi kertoa. Kandit näyttivät ottavan aiheen vakavasti ja heillä on selvästi halua oppia kertomaan huonot uutiset rehellisesti, mutta kuitenkin mahdollisimman kauniisti. Huonoista uutisista huolimatta he haluavat välittää potilaalle toivoa ja olla tämän tukena. Pidin aiemmin keväällä HUS:n urologeille luentoa samasta aiheesta. Sielläkin yleisö oli vilpittömän innostunutta, mutta kokeneet kollegat sanoivat olevansa vähän peloissaan. Huonojen uutisten kertominen on vaikeaa ja raskasta myös lääkärille, ja lääkäreiden vuorovaikutuskoulutus on edelleen varsin vähäistä, takavuosista puhumattakaan. Uskoisin kuitenkin, että lääkäreiden vuorovaikutustaidot on parantuneet huomattavasti 2000-luvulla. Potilaiden kertoman perusteella työsarkaa silti riittää.

 

Kuinka potilaat usein saavat huonot uutiset?

Kaikki ei valitettavasti mene aina niin kuin opetetaan. Syöpään sairastuneiden kertoman mukaan lääkäri on esimerkiksi saattanut soittaa huonot uutiset perjantai-iltapäivällä, kun ihminen joutuu vastaamaan puhelimeen keskellä liikenneruuhkaa pienten lasten kiljuessa takapenkillä. Juuri kun vastaaja saa koottua itsensä kysyäkseen jotain, on kiireinen lääkäri jo sulkenut puhelimen.

Jotkut kuulevat sairaudestaan lääkärin poliklinikkakäynnillä. Asia on silti saattanut jäädä epäselväksi, kun lääkäri on tuijotellut vastaanotolla pelkästään tietokonetta ja mutissut jotain epäselvää. Joskus lääkäri kuulemma käyttää kummallisia lääketieteellisiä termejä, joista maallikko ei ymmärrä mitään, ei aina lääkärikään, mutta latina kuulostaa vakuuttavalta.

Usein, ja vastoin ohjeita, lääkärit kertovat kaikki uutisensa aamukierrolla useamman hengen potilashuoneessa, myös tiedon levinneestä haimasyövästä, jolle ei leikkauksessa voinutkaan tehdä mitään. ”Pahalta näytti!” Ja taatusti vielä pahemmalta kuulijasta tuntui.

Joskus tiedon syövästä tuo aina luotettava Posti, kun lääkäri on nähnyt patologin vastauksen, sanellut asiallisesti asiasta pari riviä ja postittanut tekstin potilaalle. Potilas sitten tohtori googlen kanssa ihmettelee, onkohan tämä tauti morbus mysticus kuolemaksi ja mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu.

Väittäisin, että kömpelöistä toimintatavoista ja puutteellisista kommunikaatiotaidoista huolimatta lähes kaikilla lääkäreillä on kuitenkin halua auttaa potilasta. Tämä pitäisi vaan osata välittää potilaalle.

 

Syöpädiagnoosin herättämät tunteet

Huonojen uutisten kuulemista seuraa järkytys. Monelta tulee itku. Jotkut ovat vihaisia tai katkeria. Jotkut kuvaavat olevansa kuin sivustakatsojia, ikään kuin asia tapahtuisi jollekin muulle. Kaikki nämä reaktiot ovat normaaleja. Saa raivota. Saa hautautua peiton alle muutamaksi päiväksi. Saa itkeä niin paljon kuin kyyneleitä riittää. Kaikille ei tule suuria tunnereaktioita heti, eikä välttämättä koskaan. Sekin on normaalia.

Ihmismieli on yllättävän sopeutuva, mutta usein tarvitaan kuitenkin suunnitelma jatkosta. Epätietoisuus on raastavaa. Lääkäriltä saa vaatia vastausta kysymykseen, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuka pitää huolen jatkohoidosta. Tilanne ei koskaan ole toivoton. Jos ei ole toivoa paranemisesta, on yleensä kuitenkin toivoa siitä, että tauti saadaan kuriin. Joskus harvoin tilanne on niin vaikea, että taudin etenemistä hidastavat hoidotkaan eivät ole mahdollisia. Tuolloin on kuitenkin tarjolla erinomaisia keinoja oireiden lievitykseen sekä henkistä tukea.

 

Mistä apua syöpädiagnoosin aiheuttamaan ahdistukseen?

Usein diagnoosivaihe on vaikea ja mieli täyttyy lukuisista kysymyksistä. Yleensä omasta hoitavasta yksiköstä saa paljon informaatiota, myös kirjallisena. Mukaan vastaanotolle kannattaa ottaa joku läheinen ihminen.  Syöpäyhdistys tarjoaa sairastuneelle henkistä tukea, neuvontaa tai vertaistukea. Tarkoitus olisi jatkaa elämää syövästä huolimatta. Syöpä ei määritä koko ihmistä, vaan ihmisellä on myös muita rooleja: puoliso, vanhempi, ystävä, työntekijä ja sellaisenaan arvokas ihminen.

 

Heidi Penttinen