Siirry suoraan sisältöön
Lähikuva kädestä, joka pitelee pientä keltaista kukkaa.

Ketään ei jätetä yksin

Piiu Latvala

Piiu Latvala

Onko sellaista syöpään liittyvää asiaa tai ajatusta, jonka takia ei keskusteluvastaanotolle kannata lähteä? Ei ole, on yksimielinen vastaus.

Jututan Ritva Lahdenperää, Kristiina Mattssonia ja Kaisa Ronkaista, Pirsyn psykososiaalisen tuen asiantuntijoita. He kohtaavat niin syöpään sairastuneita kuin heidän läheisiäänkin keskusteluvastaanotoilla. Heidän lisäkseen Pirsyn psykososiaalisen tuen asiantuntijoihin kuuluvat myös Kristiina Leinonen ja Pia Vänskä. Kaikkien viesti empiville on selvä: jos mielessä läikkyy pelko tai ahdistus ja vaikka epäilys syövästä, voi keskusteluun varata ajan. Kynnystä tulemiselle ei siis ole.

Eikä surunkaan kanssa tarvitse jäädä yksin, vaan vastaanotto on avoinna myös sureville läheisille syöpäsairaan kuoleman jälkeen.

 

Möykky rinnassa

Möykky. Sillä sanalla moni kuvaa olotilaansa syövän värittäessä ajatuksia. Se möykky avautuu ääneen puhumalla.

Keskusteluvastaanotolla on täysi lupa olla miettimättä, kuormittaako toista ihmistä; omassa arjessa halu suojella läheistä omalta murheelta ajaa usein tilanteeseen, jossa sanat jäävät sanomatta ja oma ahdistus painetaan syvemmälle.

-Keskusteluvastaanotolla työntekijä on sinun tukenasi: sinun ei tarvitse kannatella tai lohduttaa ketään, eikä pelätä kuormittavasi toista, Kristiina vakuuttaa.

Aika lohdullista ja helpottavaa! Moni itku itketään salaa ja moni sana jätetään ääneen sanomatta suojelunhalun, rakkauden ja pelon takia.

-Ulkopuolisen kanssa voi olla helpompi jutella, sillä hän ei ole tilanteen keskiössä. Hänellä on mahdollisuus antaa uudenlaisia näkökulmia tilanteeseen ja rikkoa ajatusten kehää, Kaisa jatkaa.

Tunnettu tosiasia on, että jo pelkkä ääneen sanominen tuo helpotusta ja samalla ajatukset jäsentyvät.

-Asiakkaan ehdoilla mennään. Hän valitsee itse mistä puhutaan. Ratkaisuja emme tyrkytä. Yhdessä keskustellen löytyy uusia näkökulmia, sitä kautta taas ratkaisuvaihtoehtoja, Ritva sanoo.

-Ihminen on kokonaisuus ja niinpä mekin haemme kokonaisvaltaista tukea tilanteeseen. Huoli syövästä, koskipa se itseä tai läheistä, heittää varjonsa oman arjen ylle. Esimerkiksi lapsiperheissä syöpään sairastuminen koskettaa myös lapsia ja haastaa vanhemmuutta. Me etsimme yhdessä tukijalkoja, jotka kannattelevat, Kaisa kuvaa.

-Tarvittaessa me toki opastamme käytännön asioissakin vinkkaamalla palveluista, jotka voisivat tuoda tukea asiakkaan tilanteeseen.

 

Lupa sanoa ääneen

Tapaamiskertoja kertyy yleensä 1-5, asiakkaan tilanteen ja toiveen mukaan. Tarvittaessa esim. parantumatonta syöpää sairastavien tai lapsiperheiden kohdalla voi asiakkuus jatkua pidempäänkin.

-Ketään ei hätänsä kanssa jätetä yksin, Ritva vakuuttaa.

Keskusteluvastaanottoa ei tarvitse jännittää. Eikä synkimpiäkään ajatuksia tarvitse piilotella. Nekin on lupa sanoa ääneen.

-Jollei toivottomuus tule nähdyksi, ei toivo voi herätä, Kristiina summaa lopuksi.

Lohdullista.

Ajatella, että on olemassa ihan oma ihminen minua varten, eikä minun tarvitse kokea tätä kaikkea yksin. -Asiakkaan palaute

Keskusteluvastaanotot ovat maksuttomia ja tarkoitettu niin syöpään sairastuneille kuin läheisillekin.
Vastaanotolle voit tulla yksin, mutta myös läheisen kanssa. Tapaamiset voidaan järjestää toimistolla Tampereen keskustassa, puhelimitse, Teams-yhteydellä tai tarvittaessa kotikäyntinä.
Akuutissa kriisissä aika voidaan järjestää samalle tai seuraavalle arkipäivälle.
Keskusteluajat Pirsyn asiantuntijoiden kanssa eivät korvaa syöpähoidoista vastaavan tahon antamaa neuvontaa, tutkimusta tai hoitoa, eivätkä poissulje muita palveluita vaan täydentävät niitä.
Ajanvarauksen voit tehdä netissä tai soita p. 03 2499 200