Pirsy 70 vuotta: Syöpävalistusta ja seulontaa
Tämä artikkeli on osa Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 70. toimintavuoden juhlajulkaisua. Juhlajulkaisun blogit ja artikkelit kertovat yhdistyksen historian ja nykypäivän toiminnasta ja kohokohdista, merkityksestä osana syöpään sairastuneiden ja läheisten elämää ja ympäröivää yhteiskuntaa sekä eri vuosina näköalapaikoilla olleiden henkilöiden muistoja ja kertomuksia.
Syöpäseulontalaboratorio polkaistiin käyntiin Tampereella 1960-luvulla. Kalevi Lauslahden ja hänen perheensä Tampereelle muuton ja laboratorion johtajan paikan myötä alkoi myös pitkä suhde Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen kanssa. Jo opiskeluvaiheessa Lauslahti oli toiminut mikroskooppiopetuslääkärinä Turun tiedekunnan anatomian laitoksella ja tuosta työstä tuli hänelle myös pitkäaikainen ammatti.
Alkutekijöissään oleva seulonta
Kohdunkaulan ja kohdunrungon syöpä olivat yleisiä 60-luvulla. Yhtenä syynä oli vielä alkutekijöissään oleva joukkoseulonta. Lauslahdella on tuolloisesta tilanteesta vahva mielipide.
Esimerkiksi esitutkimustoimintaa siinä muodossa, kuin me sen nykyään ymmärrämme, ei ollut.
Valtakunnallisessa Suomen Syöpäyhdistyksessä tuohon aikaan vaikuttaneella pääsihteeri Niilo Voipiolla oli näkemystä koko valtakunnan syöpähoitojen suhteen. Hänen johdollaan Kalevi Lauslahti ideoi Tampereelle seulontoihin erikoistuvan laboratorion, ”skriinauslaboratorion”, jossa piti olla mukana myös esitutkijoiden koulutus.
Tähän tarvittiin ennakkoluulottomia ihmisiä yhteiskunnallisten muutosten konkretisoimiseksi. Joskus käy niinkin, että ollaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä – ja vielä tietämättään.
Tarve oli kehittää ammattimainen erikoisosaamisen seulontalaboratorio. Osaavien tutkijoiden tarpeeseen vastattiin aloittamalla alan koulutus. Näytteitä käsiteltäessä käytiin läpi löydöksiä, kuten solumuutoksia, hormonimuutoksia sekä sädehoidon lisääntymisen myötä hoidon aiheuttamia solumuutoksia. Näytteiden tutkimisen ohella Lauslahti opetti tuleville skriinareille eli esitutkijoille mm. soluoppia.
Se oli mielenkiintoista aikaa, kuten kaikki alut, kun luodaan tyhjästä jotakin, Lauslahti muistelee hymyillen.
Laboratorioiden toiminta lähti liikkeelle sutjakkaasti ja syntyi toimintaa, jolla saatiin vaikuttavia tuloksia. Syövän varhaisen toteamisen myötä syövän ilmaantuvuus alkoi laskea, kun kohdunkaulan syövän seulonnat laajenivat ja tehostuivat koko Suomessa.
Suomeen perustettiin kaikkiaan 11 paikallisten Syöpäyhdistysten papa-labraa ympäri maata, joiden työntekijät olivat suurimmaksi osaksi Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen laboratorion kouluttamia.
Valistusta 70-luvun tyyliin
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä on aina ymmärretty luotettavan tiedon tärkeys, olivatpa kyseessä terveydenhuollon ammattilaiset tai ihmiset ylipäätään. Tieto elintapojen tärkeydestä syöpäsairauksien ehkäisyssä tai seulontojen merkityksestä ei ollut vielä 60- ja 70-luvulla yleisessä tiedossa. Käsitykset syöpään liittyen olivat usein vanhentuneita ja vääriä. Esimerkiksi monen ihmisen mielessä oli vielä epäselvää, tarttuuko syöpä vai ei. 70-luvun lopulla mm. Lauslahti oikoi käsityksiä Aamulehden kolumnistina.
Ammattimainen toiminta informaation jakamiseksi koettiin tärkeäksi ja työtä tekemään perustettiin valistuslääkärin pesti. Lauslahti oli omien sanojensa mukaan tuolloin jo sitoutunut ennaltaehkäisevään syöpä-ideologiaan.
Valistuslääkäri-titteli kuulostaa nykypäivänä juhlalliselta ja mahtipontiseltakin. 70-luvulla se oli osuva ja kuvasi hyvin Lauslahden tehtäviä. Tietoa ja sitä kuuluisaa valistusta oli tehty yhdistyksen perustamisesta alkaen. Jo 60-luvulla omaa terveyslehtistä jaettiin paikallisiin tehtaisiin. Lauslahti näkee tuon toiminnan olleen hyödyllistä, sillä työterveyshuolto oli kätevä kanava tavoittaa työikäistä väestöä.
Halu tavoittaa koko maakunnan väestö ratkaistiin 70-luvulla konkreettisesti.
Syöpäyhdistyksestä tuli ajatus, että jonkun on mentävä kansan riviin informoimaan syöpäongelmasta. Niinpä kuljimme autolla toiminnanjohtaja Pekka Jokisen kanssa maakuntiin 1-2 terveyskeskukseen kerralla. Puhuttiin ja esitelmöitiin niin kunnan päättäjille kuin yleisöllekin. Ja esiteltiin mitä parhaiten osattiin eli papa-joukkotarkastustoimintaa ja seulontoihin osallistumisen tärkeyttä.
Näin Lauslahti kuvailee valistuslääkärin työsarkaa 70-luvulla. Valistusta oli tehtävä jalan -tai tässä tapauksessa autolla, ihmisten tavoittamiseksi.
Suomalainen valistus ei mene niin, että ”tehkää sitä tai tehkää tätä”, vaan “jos te teette näin, niin tulos on tämä”. Valistustyö oli silloin dramaattisempaa, sillä tapauksia, ja usein pahoja sellaisia, oli paljon.
Työ tuottaa tulosta
Työ niin papa-seulontojen kuin tiedonvälittämisenkin saralla alkoi tuottaa tulosta, joka näkyy selkeästi 70- ja 80-lukujen syöpätilastoissa, esimerkiksi kohdunkaulansyövän ilmaantuvuus on pienentynyt merkittävästi.
Rintasyövän varhainen toteaminen puolestaan oli hataraa, koska mammografialaitteita ei juurikaan ollut saatavilla. Reitti hoitoon oli yleensä pitkä: kun oltiin todella kipeitä, mentiin kunnanlääkärille (myöhemmin terveyskeskuslääkäri) ja sen jälkeen aloitettiin hoito. Yleensä tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut niin paljon, että hoitotulokset eivät olleet kovinkaan hyviä.
Konkreettisena parannuskeinona ammattimaisen tutkimuksen rinnalle naisille opetettiin rintojen itsenäistä tutkimista eli palpaatiota. Yleistyneiden mammografiatutkimusten rinnalla naisia kannustetaan yhä tänä päivänä tarkkailemaan ja tunnustelemaan itse rintojaan, jotta mahdollisiin löydöksiin pystyttäisiin reagoimaan varhaisessa vaiheessa.
Mieluummin eteen kuin taakse päin
Lauslahden CV:tä silmäillessä tulee väkisinkin mieleen, onko hänellä ollut käytettävissään enemmän kuin 24 tuntia vuorokaudessa. Hänen omistautumistaan tärkeäksi kokemalleen asialle ei voi epäillä. Syöpäyhdistyksen palveluksessa Lauslahti oli kaikkiaan noin 20 vuotta.
Olen sitoutunut luonne. Olin Syöpäyhdistysihminen henkeen ja vereen.
Lauslahti siirtyi kaupungin terveysviraston päälliköksi vuonna 1986, jolloin hänen oli luovuttava myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen hallituksen jäsenyydestä.
Syövän geenitutkimus ja sitä kautta lääkkeiden kehitys kiinnostaa Kalevi Lauslahtea edelleen, eikä syöväntutkimuksen seuraaminen ole loppunut. Menneitä työvuosia tai työntekoa Lauslahti ei kuitenkaan haikaile.
En ole sen luonteinen ihminen, että katsoisin paljon taakse päin.
Kalevi Lauslahti nauraakin olleensa aina enemmän suunnittelu- ja ideaihminen.
Monta kertaa olen huomannut, että hyviä ideoita riitti, mutta usein ne olivat 10 vuotta aikaansa edellä.
Lauslahden perheestä löytyi enemmänkin energisyyttä, sillä Kalevi Lauslahden vaimo oli aktiivinen koulutustoiminnan kehittäjä Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Parin kolme lasta toivat tietenkin oman osansa perheen menevään elämään.
Lauslahden summaus Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen merkityksestä on lämmin.
Tavallinen ihminen on tavallinen ihminen. Ja ihminen tarvitsee tukea ja tietoa.
Piiu Latvala