Siirry suoraan sisältöön

Remonttia, jalkautumista ja yhteistyötä

Anne Lindfors

Anne Lindfors

Järjestötyössä eletään monessa ajassa. Tämän vuoden toiminta on täydessä käynnissä ja toisaalta suunnitelmat ensi vuodeksi alkavat hahmottua. Samalla pohdimme jo yhdistyksen juhlavuotta 2021. Katse on sitäkin pidemmällä – miten yhdistyksen strategiaa olisi hyvä päivittää? Mutta nykyhetken ja tulevaisuuden lisäksi on syytä katsoa myös taaksepäin. Tässä tiivistelmä Pirsyn vuodesta 2018. Koko vuosikertomuksen voi lukea täältä.

Jos vuotta 2018 pitäisi kuvailla toiminnanjohtajan näkökulmasta yhdellä sanalla, ensimmäinen mieleen tuleva sana olisi remontti. Yhdistyksen toimitilojen remontti kesti koko vuoden. Nyt meillä on paitsi saneeratut putket ja viemärit, myös uudistettuja monitoimitiloja, joiden ansiosta tilojen käyttöaste voi kasvaa ja käyttäjäkunta laajentua. Uskon, että tästä merkittävästä investoinnista on hyötyä pitkään.

Toinen sana olisi kehittäminen. Osin remontista johtuen jalkauduimme ihmisten pariin ostoskeskuksiin, palvelukeskuksiin, Särkänniemeen ja erilaisiin tilaisuuksiin, joissa kuulimme ideoita ja palautetta. Uusista palveluista esimerkkinä on chat-keskustelumahdollisuus hoitajan kanssa. Vapaaehtoistoiminnassa käynnistimme muun muassa kokemustoimijakoulutuksen. Projektiyhteistyön ansiosta tarjosimme myös työelämään liittyviä palveluita.

Kolmas sana olkoon viestintä. Hyvistäkään ideoista ja parhaistakaan palveluista ei ole hyötyä, jos emme osaa kertoa niistä oikealla tavalla. Pystyäksemme toteuttamaan tarkoitustamme – vähentämään syövän aiheuttamia huolia ja haittoja – on meidän tavoitettava ihmiset ammattimaisella, nykyaikaisella ja monikanavaisella viestinnällä.

Ja vielä yksi tärkeä sana, yhteistyö. Sitä olemme tehneet monipuolisesti pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa. Erityisen keskeistä on hyvä ja tuloksekas yhteistyö Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin ja Tays Syöpäkeskuksen kanssa, konkreettisena esimerkkinään potilasfoorumi.

Yhteistyö yhdistyksen vuonna 1988 perustaman Pirkanmaan Hoitokodin kanssa tiivistyi. Puheenjohtaja Hannu Routamaa kuuluu hoitokotia hallinnoivan säätiön hallintoneuvostoon ja minut valittiin säätiön puheenjohtajaksi. Saattohoidon kehittäminen liittyy tiiviisti myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen toimintaan.

Kiitos työntekijöille, vapaaehtoisille, lahjoittajille, jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Teidän ansiostanne olemme pystyneet myös 68. toimintavuotenamme edistämään hyvää elämää ilman syöpää ja syövästä huolimatta.

Anne Lindfors
toiminnanjohtaja