Siirry suoraan sisältöön

Syöpäsäätiön Roosa nauha 2022: Rohkea keulakuva ja huikea tavoite

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneita. Keräyksellä tavoitellaan vähintään 3,7 miljoonan euron pottia syöpätutkimukselle. Tämän syksyn teemana ovat huonoennusteiset syövät. Roosa nauhan on suunnitellut Maria Veitola, joka kannustaa kaikkia osallistumaan keräykseen ja muistuttaa, että tämä hetki on meidän.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys alkaa 22.9. ja jatkuu lokakuun loppuun. Keräyksen tuotoilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja syöpään sairastuneiden neuvontapalvelua. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja.

“Roosa nauha -keräys ja sille tehdyt lahjoitukset hyödyttävät kaikkia syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Tänä vuonna yhteinen tavoitteemme on kerätä 3,7 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle”, kertoo varainhankintajohtaja Sari Meller Syöpäsäätiöstä.

Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja sillä tuetaan syöpätutkimusta yleisemmin. Roosa nauha -keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta.

Maria Veitola: Tämä hetki on meidän

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnittelija on Maria Veitola. Hän pitää Roosa nauhan suunnittelemista merkityksellisenä ja vastuullisena tehtävänä. ”Roosa nauha -keräyksen tärkeä tehtävä on kerätä varoja syöpätutkimukselle, mutta toinen tärkeä arvo on tehdä syöpää näkyväksi ja rikkoa puhumattomuuden kulttuuria”, hän painottaa.

“Joskus minulta kysytään, miksi olen niin rohkea ja miksi uskallan tai jaksan tehdä asioita, joita teen. Se johtuu juuri siitä, että ajattelen kuolemaa joka päivä – koska elämä on rajallinen. Jos haluan tehdä jotain, niin pitää mennä sitä tekemistä kohti, koska meillä on vain tämä hetki”, sanoo isänsä haimasyövälle menettänyt Veitola.

Vuoden 2022 Roosa nauha koostuu eri väreistä, erilaisista hetkistä, jotka muodostavat mosaiikkimaisen kuvion. Värien voi nähdä symboloivan myös erilaisia syöpiä. ”Jokainen nauha on kantajansa tavoin uniikki. Kannetaan nauhaa muistutuksena siitä, että on vain tämä hetki ja se on meidän”, kannustaa Veitola.

Veitola on suunnitellut rintanauhan lisäksi myös uuden Roosa nauha -rannekkeen.

Teemana huonoennusteiset syövät

Roosa nauha -keräys nostaa tänä syksynä esille huonoennusteiset syövät. Huonoennusteinen syöpä johtaa useimpien potilaiden kuolemaan, sillä parantavia hoitomuotoja ei vielä ole. Vain tutkimuksen avulla voidaan kehittää hoitoja, jotta kukaan ei enää menehtyisi syöpään. Jokainen estetty syöpäkuolema on tutkimuksen ansiota.

Syöpäsäätiön lahjoittajien rooli on aivan oleellinen siinä, että Syöpäsäätiö on voinut tukea pitkäjänteisesti kaikkea syöpätutkimusta, mukaan lukien syöpäseulontoihin liittyvä tutkimustyö, jonka ansiosta on juuri käynnistynyt valtakunnallinen suolistosyövän seulontaohjelma.

Suomessa tehdään huippututkimusta

Suomalainen syöpätutkimus on maailmanluokan tasoa. Huippututkijat ovat kuitenkin hyvin huolissaan rahoituksen jatkuvuudesta. Tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman korkeatasoista hoitoa potilaiden ulottuville, mahdollisimman nopeasti.

Syöpätapaukset on tärkeää löytää riittävän ajoissa, jotta ne ovat hoidettavissa. Lisäksi tutkijoiden tavoitteena on kehittää uusia, tehokkaampia hoitokeinoja syöpään sekä vähentää syöpäkuolemia.

Koska uudet innovaatiot vaativat pitkäjänteistä tutkimusta, rahoituksen jatkuvuus on tutkimukselle elinehto. Yksityisten lahjoittajien ja Syöpäsäätiön tuki on suomalaiselle syöpätutkimukselle välttämätöntä.

Roosa nauhan ostamalla tuet syöpätutkimusta

Roosa nauha -keräys on käynnissä 22.9.–31.10. Viiden euron hintaisia Roosa nauhoja myyvät K-ryhmän kaupat, S-ryhmän ketjut ja Lindex sekä alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen. Nauhoja on myynnissä syöpäyhdistysten lisäksi Propo ja Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland– potilasjärjestöjen kautta.

Uutuustuotetta Roosa nauha -ranneketta on myynnissä Keskon, S-ryhmän ja Lindexin myymälöissä rajallinen määrä. Rannekkeen hinta on yhdeksän euroa.

Roosa nauhan viiden euron myyntihinnasta jaetaan syöpätutkimukseen ja neuvontapalveluihinnoin noin neljä euroa, ja rannekkeen myyntihinnasta noin 6 euroa. Noin yksi euro nauhan ja noin 3 euroa rannekkeen hinnasta menee arvonlisäveroon, nauhan tuotanto- ja logistiikkakuluihin.

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 7.10.

 

Lähde: Syöpäsäätiö