Siirry suoraan sisältöön

Tays Syöpäkeskuksen potilasfoorumi hakee uusia jäseniä

Tays Syöpäkeskuksen aloitti toimintansa keväällä 2017. Foorumin tavoitteena on antaa potilaille ja heidän läheisilleen mahdollisuus vaikuttaa hoitoon liittyvien palvelujen sekä toimintojen kehittämiseen Tays Syöpäkeskuksessa, jossa hoidetaan kaikkia syöpäsairauksia. Potilasfoorumi toimii tiiviisti yhteistyössä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen kanssa.

Tarjoamme aktiivisen vaikuttamismahdollisuuden palvelujen ja tilojen kehittämiseen. Haluamme kuulla potilaan tai potilaan läheisen ääntä: millaisia palveluja tarvitaan ja miten niitä olisi mahdollisimman helppo käyttää. Potilasfoorumissa tehdään siis ehdotuksia toiminnan parantamiseksi.

Miten foorumi toimi?

  • Kokoonnutaan Taysin alueella 4-6 kertaa vuodessa
    Keskustellaan yhdessä sovituista aiheista
    Keskustellaan nykyisistä ja tulevista palveluista sekä toiminnoista

Kuka sopii foorumin jäseneksi?

  • Henkilö, joka haluaa osallistua palvelujen ja toimintojen kehittämiseen
  • Henkilö, joka sairastaa tai on aiemmin sairastanut syövän ja on ollut hoidossa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (mukaan lukien Hämeenlinnan ja Seinäjoen keskussairaalat)

 

Lue lisää miten Potilasfoorumiin pääsee mukaan >>